Kuva: Saija Kotiaho-Ruusu

Sinikka Halttunen

(s.1951 Jyväskylän mlk.) on eläkkeellä oleva sosiaalityöntekijä ja alan ammattiopettaja sekä yrittäjä. Kirjoittaminen on ollut yhtenä harrastuksena kuvataiteiden, käsitöiden ja liikunnan ohella jo lapsesta lähtien.


Kirjoittajatausta

* Päiväkirjoja kymmenvuotiaasta alkaen.

* Kirjoittajakurssit Oriveden Opistolla: 1999 draama, 2006 proosa ja 2008 romaani. Yksi talvi edellisten jälkeen Taija Tuomisen ryhmässä Helsingissä. Pakolaistoimittajakurssi 2001.

* Opettajan ja sosiaalityöntekijän työssä asiatekstit ja opiskelijoiden tekstien lukeminen

* Sosiaalityöntekijän ammatti ja pedagoginen koulutus sekä monipuolinen ja runsas työkokemus ovat antaneet varmuutta niin sisältöön kuin kirjoittamiseenkin.

* Lisäksi käsityö- ja taidealan koulutusta ja kokemusta, mitä hyödynnän kirjoittamisessani.

Julkaisut

* YLE:n teksti-TV:n joulukalenterisatu 1999.

* Fiktiivinen asiatarina sosiaalialan verkkosivuille 1990-luvulla.

* Oppikirja Lähihoitaja arjen tilanteissa, Tammi, 2000.

* Lehtiartikkeleita, mm. joihinkin sosiaalialan lehtiin, nykyisin Espanjan kaakkoisrannikolla ilmestyvään Uusi Costa Blanca -lehteen.

* Kaksi vuotta Helsingin sosiaalityöntekijät ry:n tiedotuslehden päätoimittaja 1990-luvulla.

* Asia-artikkeleita Espanjassa ilmestyvään suomalaismediaan, Olé-lehteen.

Julkaisemattomat tekstit

* Runoja ja kronikoita, laulujen sanoja.

* Puolivalmiita tekstejä, mm. isoisästäni tosiasioihin perustuva fiktio.

* Pari tekstiä lasten kuvakirjoja varten.